21. lokakuuta 2009

Puntari huutaa mun nimee

10:40
Heräsin jo monta tuntia sitten, mutta silti kamppailen aamiaisen kanssa. Otin äsken purkin semperin hedelmäsosetta tuolta kaapista. Koko ajan kuitenkin ajattelin onko tosiaan niin kova nälkä että haluan ruokaa. Jos joisin sittenkin vaan vettä. Tuossa se purkki on vieläkin ja lusikka vieressä. Katsotaan miten käy.
Eilen kun menin nukkumaan mietin taas kerran päivän syömisiä. Tajusin että oli ensimmänen päivä ties kuinka pitkään aikaan kun en herkutellut. Join 0,5L light limua ja söin patongin. Ne olivat ainoat "herkut" mitkä suuhuni pistin. Olen itsestäni todella ylpeä. Mutta silti tuntuu että se ei olisi ollut mitenkään sallittua. Kalori määrä oli eilen aivan järkyttävä vaikka en syönyt melkein mitään. Se jättimäinen tonnikala makarooni sörsseli sai aikaan kauheat kalorit. Se pitää lopettaa. Tänään voisin syödä vaikka munakkaan hillityllä kalkkunalla. Nyt on helpompi taas syödä vähän paremmin kun on jotain muutakin kun makaroonia ja tonnikalaa kaapissa.
Sain eilen vastauksen kirjekaveriltani. Ihanaa! Pääsen kirjottelemaan tunteitani taas paperille oikein kunnolla. Jos joskus luet tämän niin yritä ymmärtää miten tärkeä olet minulle.
Katsotaan kuinka pitkälle päivään pystyn olemaan ilman puntaria. Se huutaa mun nimee tuolta makuuhuoneesta. Jos huomiseen pystyn tsemppaamaan niin olen hemmetin ylpee itsestäni.

20. lokakuuta 2009

Taas Kerran Uusi Alku - 101.8kg -

Masentavaa. Uskaltauduin äsken puntarille. Kiloja 101.8kg! Ei oo todellista. Ainakin sen 2.8kiloa nouttua jos oikein muistan.
Mitäs sitä tänään uskaltais syödä?

11:26
Mitäs jos tekisin tomaattikeittoa. Pussista tulis 1L mut jos tekiskin 2L. Ei olis niin paljon kaloreita yhdessä annoksessa.

12:00
Järkyttävä nälkä! Hain kaapista 5pekaanipähkinää (35kcal) ja 1,5L vettä + pilleri allia.
Miten pekaanipähkinöissä voi olla noin järkyttävästi kaloreita!? : O Laskin sen niin että yksi pähkinä painaa yhden gramman. Hitto soikoon. Kaks pähkinää meni suuhun äsken. Pitäisköhän jättää noi kolme ihan suosiolla syömättä.

14:06
Ei voi olla totta. Järkyttävä nälkä vieläkin. Ehkä mä teen makaroonia ja tonnikalaa itselleni. Jos tekis koko päivän satsin kerralla. Sit ei mitään muuta tänään söis.

14:30
No johan sitä tulee päiviteltyä blogia. Tein nyt sitten tonnikalaa ja makaroonia. Ei ole mitenkään terveellinen vaihtoehto, mutta muuta ei kaapista löydy. Eli tonnikalaa chilikastikeessa, makaroonia ja pilleri allia naamariin. 749kcal siitä tulee yhteensä. Helvetin masentavaa! Jos söisin vaan sen verran et tuun täyteen ja sit loput jääkaappiin. En nimittäin voi olla syömättä. Päähän sattuu niin tajuttomasti

22:12
Jepjep. Tuli sitten vedettyä Jumbon cittarin kinkku-juustopatonki. Ei mitään tietoa kaloreista. Veikkaisin 350kcal? No sillä mennään. Sen lisäksi join 0,25d Jaffa ananas light limua. Ja nyt juon toisen samanlaisen annoksen. Siitä kalorit yhteensä 45kcal.
Olisi pitänyt jättää ne patongit syömättä. Tai siis se patonki. Nyt on tosi läski olo ja tietenkin kun tein sitä tonnikalaa niin kaiken minkä tein niin kaikki meni. No kolme alli pilleriä tänään otettu. Katotaan miten huomenna menee. Päätin että käyn puntarilla vasta maanantaina. Ei sitten masenna jos vähän paino nousee tai muutenkin heittelee.

Päivän kalorit: 1179kcal
Fiilis: : )

19. lokakuuta 2009

Niskasta kiinni ja potku perseelle

En edes uskalla miettiä kuinka paljon kiloja on tullut. : ( Nyt saa riittää! Tänään tajusin kuinka paljon tää syöminen vaikuttaa koko elämään. En jaksa enää taistella. Nyt on pakko saada paino laskemaan! Ja nopeasti.